Hemmottelusta



- kun itseään hoitaa, on se kuin rahaa säästöön laittaisi
                                                                            ~ minä




Tänään oli mukana "välipäivä". Ei mitään suunnitelmaa mistään. Sääkin vähän harmaa, sadetta enteilevä.
Suuntasin kaupungille, keskustaan. Mielessä liike, josta olen hiljattain kuullut.

Jonkunlaisen ahaa-elämyksen olen nyt kokenut luonnonkosmetiikan suhteen. Joskus kauan sitten olen kokeillut, aikaan jolloin niissä oli horsmaa, nokkosta, apilaa ja ties mitä. Käytön jälkeen iho punoitti ja aivastutti pitkään. Aivastelun loputtua ja punoituksen iholla laskeuduttua jätin moiset purkit oman onnensa nojaan.

Aikaa on kulunut pitkä tovi ja luonnonkosmetiikka on jotain ihan muuta. Sain siitä tänään paljon tietoa kun liikkeessä asiantunteva myyjä johdatteli minut nykyajan luonnonkosmetiikan pariin. 

Pienet erikoisliikkeet ovat muuten minun mieleen. Nykyään kun tavaratalot, marketit ja kauppakeskukset myyvät kaikkea, eivätkä myyjät tiedä niistä mitään. Noh, varastotilanteen osaavat tarkistaa ja ei oota kertoa.

Toista oli tänään. Ihanat myyjät palvelivat ystävällisesti. Ostin tarvitsemani tuotteet. Kaupan päälle ihailin liikkeen kauniin selkeää sisustusta. Muistoksi otin muutaman kuvan.

Kasvot on nyt kertaalleen kuorittu ja naamiolla rauhoiteltu. Ensituntuma on hyvä. Eikä yhtään aivastuta :D



2 kommenttia

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen